Vastuullisuus

Vastuullisuus ja kestävä kehitys on Ukkohallassa sydämen asia. Hotel Ukkohalla palveluineen on ansainnut toiminnallaan Sustainable Travel Finland -merkin lokakuussa 2024, mikä kertoo kestävästä ja laadukkaasta toiminnasta. Jatkuvalla vastuullisuustyöllä muokkaamme toimintaamme entistäkin kestävämmäksi ja kannustamme samaan myös muita paikallisia toimijoita, yhteistyökumppaneita sekä vieraitamme. Suunnittelemme toimenpiteitä joilla varmistamme sen, että myös tulevat sukupolvet saisivat nauttia sekä upeasta puhtaasta luonnosta että hyvinvoivasta matkakohteesta keskellä Kainuun jylhiä vaaramaisemia. Täällä pääset lukemaan lisää mitä vastuullisuus meille merkitsee ja miten otamme kestävän kehityksen teeman huomioon päivittäisessä toiminnassamme.

Vastuullinen arki

Ukkohallassa me haluamme kiinnittää huomiota arkisten rutiinien keskellä siihen, että toimimme vastuullisesti. Kehitämme toimintaa askel kerrallaan  kohti oikeaa kestävän kehityksen suuntaa. Kaikki sähkö, mitä Hotel Ukkohallan toimipaikoissa käytetään, tuotetaan ainoastaan hiilidioksidivapailla energianlähteillä. Majoittuessasi Hotel Ukkohallassa, pääset nautiskelemaan huoneistojen saunojen lempeisiin löylyihin käyttäen ekologisia ja kestäviä laudeliinoja kertakäyttöpeflettien sijaan. Kyllä luonto nyt kiittää ja hykertelee tyytyväisenä!

Yhdessä enemmän

Pidämme yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa erittäin tärkeänä ja siksi suosittelemme ja välitämme heidän palveluitaan osana omaa toimintaamme. Suosimme esimerkiksi Hallamarketin valikoimassa myös lähituotteita, kuten Sukkapuun paikallisia käsitöitä, Metsämuijan saippuoita ja voiteita sekä Poroparonin porotilan tuotteita. Meidän mottona toimiikin ettei kenenkään täällä tarvitse pärjätä yksikseen, tehdään yhdessä!

Yksi tärkeimmistä arvoistamme on, että kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Haluamme tämän arvon näkyvän ja välittyvän ulospäin päivittäisissä kohtaamisissa eri ihmisten kanssa. Tule siis juuri sellaisena kuin olet, me arvostamme ihan kaikkia tasapuolisesti!

Luonnon arvostaminen

Luonto ja sen monimuotoisuuden arvostaminen on meille sydämen asia. Koska matkailukeskuksemme on luonnonläheinen, on myös meidän vastuullamme vaalia paikallista luontoa ja sen kulttuuria. Haluamme jakaa tietoa sekä tuoda luonnon monimuotoisuutta ja kulttuuriperintöä esille esimerkiksi ohjelmapalveluissa ohjatuilla luontoretkillä. Ylläpidämme Hotel Ukkohallan toimesta myös Syväjoen eko-kalastusaluetta, mikä toimii yhtenä Kainuun luonnonkalaston elvytyskohteena.

Ekokompassi

Olemme todella ylpeitä ja iloisia kertoaksemme, että Hotel Ukkohalla on nyt osa Ekokompassia. Ympäristövastuu tarkoittaa meille konkreettisia tekoja omassa toiminnassamme. Olemme sitoutuneet säästämään luonnon resursseja ja lisäämään positiivisia vaikutuksia ympäristöön. Osoituksena siitä meille on myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti kesäkuussa 2024.

Sustainable Travel Finland

Hotel Ukkohallalle on myönnetty Sustainable Travel Finland -merkki osoituksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen lokakuussa 2024. Hotel Ukkohallan arki pohjautuu kestävään toimintaan ja vastuullisiin valintoihin, missä korostuu tiivis yhteistyö paikallisten kumppaneiden kanssa sekä huolehtiminen meitä ympäröivästä luonnosta.